Kajaanin Pipolätkä

 

22.2.2013. Olympialaiset alkavat olla loppupuolella, mutta historian toinen Kajaanin Pipolätkä alkaa vasta starttailla. Lunta ei ole satanut paljoa koko talvena, mutta tänään sääjumalat päättävät hämmentää pakkaa. Lunta tulee vaakatasossa koko talven edestä ja tuuli heittelee telttoja pitkin Kajaanin Keskuskenttää. Pakko mennä vaan huumorin kautta ja nauraa koko asialle :D 

pipolatka1

Viimevuotiseen tapaan tänäkin vuonna mukana oli 10 joukkuetta, pääosin Kainuun ja Savon alueelta. Joukkueista ehkä eniten mieleen jäi Paskolampi Players Iisalmesta, joka oli lähtenyt tavoittelemaan menestystä pääosin tyttöjoukkueella. Voittoja ei juurikaan tullut, mutta asenne oli kohdallaan, OIKEIN!

Pelit pelattiin kahdessa viiden joukkueen lohkossa, joista neljä parasta selviytyi puolivälieriin. Peliaika oli 15min. Lohkon viimeisten osalta pelit jäivät alkulohkoon. Alkupäivän pelit sujuivat varsin mukavasti, vaikka lumisateesta ei tullut loppua.

Alkulohkojen jälkeen koitti yksi turnauksen odotetuimpia hetkiä, kun Sotkamon Jymy ja Kajaanin Hokki ottivat toisistaan mittaa historiallisessa jääpesis ottelussa. Kyseessä oli normaali pesäpallo-ottelu luistimet jalassa. Odotetun ottelun alla leijaili paljon kysymyksiä: Miten Jymyn pelaajat selviytyvät luistimet jalassa, osuvatko Hokin pelaajat palloon ja keksiikö pelin selostaja, Jymy-legenda Jimi Heikkinen jotain jäynää omilleen ja vastustajalle? Otteluun tuodaan heti oma mausteensa, kun Hokin ulkomaalaisvahvistukset ja osa Jymyn pelaajista vaihtoivat puolia (tasoitustako?). Kaikki edellä mainitut spekulaatiot voitiin heittää romukoppaan heti ottelun alkuhetkistä lähtien. Tämä peli oli aivan äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa. Varsinkin Hokin Teddy Da Costa otti sellaisia koppeja, että Jymyn toimistollakin alettiin miettiä tilaa ensi kauden rosteriin.
Peli eteni todella tasaisissa merkeissä läpi ottelun ja ratkaisua jouduttiin hakemaan supervuoroparista. Tässä kohtaa Jymyn rutiini oli liikaa Hokkilaisille ja pelin lopussa kentällä nähtiin juhliva Jymylauma höystettynä Hokin ulkomaalaisvahvistuksilla. Oli mahtava huomata, kuinka molempien joukkueiden pelaajat oikeasti nauttivat pelaamisesta ja olivat mukana hyvällä, rennolla meiningillä, vaikka olosuhteet olivat hankalat. Näin se pitääkin olla!

pipolatka2  pipolatka3  pipolatka4

Jääpesiksen jälkeen siirryttiin itse peliin eli pipolätkään ja puolivälieriin. Kun panokset kovenee, niin pelikin kovenee. Välierissä ja mitalipeleissä tunteiden kuumenemisilta ei vältytty tänäkään vuonna. Tämä kuitenkin kuuluu pelin henkeen. 

Päivä alkaa olla taputeltu, mutta ennen sitä edessä on vielä FINAALI. Kuka vie vuoden 2014 Pipolätkäherruuden? Finaalissa vastakkain olivat Joukolankavun Jyssäys ja Harminpaikka. Peli oli melkoista coast to coast kiekkoa ja tilanteita tuli hyvin tasaisesti molempiin päihin. Pelin puolessa välissä Harminpaikka otti kuskin paikan ja Joukolankavun Jyssäyksen hyvästä kiristä huolimatta luisteli selkeään voittoon! Mestariksi vuonna 2014 kruunattiin siis Harminpaikka!

Kaksi vuotta Pipolätkää on pelattu Kajaanin Keskuskentällä, mutta ensi vuonna on mahdollisesti tulossa isojakin muutoksia sisältöön, pelipaikkaan jne. Tuleeko niitä ja mitä ne ovat? Pysykää kuulolla.

facebook

katsokuvia

Website made by Avedia